Ostolakkoilua ja vaihtokauppoja
Elämme koko perhe ostolakossa. Pakolliset kulut liittyen ruokaan, asumiseen ja hygieniaan on hoidettava, mutta muuten emme tee ostoksia lainkaan. Kirpputorikäynnitkin ovat typistyneet pelkkään lahjoituspussien vientiin Konttiin. Olemme vapautuneet jatkuvasta aina vain kasvavasta ostamisen tarpeesta.
Itse parsitut vauvan reikäiset villahousut.Vaihtokaupat, lahjoitukset, kierrättäminen, tuunaaminen, nikkarointi ja parsiminen korvaavat erinomaisesti ostosten tekemisen. Lakko voi kuulostaa ankealta, mutta todellisuudessa se rikastuttaa elämää. Kun pohtii uusia, erilaisia tapoja selvitä arjen tarpeista, mielikuvitus ja luovuus kasvavat, rahaa kertyy huomaamatta säästöön ja ympäristö voi paremmin.
"Hei! Olisin kiinnostunut tästä tuotteesta, mutta olen ostolakossa. Onnistuisiko tehdä vaihtokaupat? "
Vaihtokaupat helpottavat paljon ostolakkoa. Torin kautta olen tehnyt paljon hyviä kauppoja ihan vain kysymällä myyjältä, sopisiko vaihtokaupat. Hämmästelen itsekin, miten hienosti kaikki ehdottamani vaihtokaupat ovat toteutuneet!
Tässä muutamia esimerkkejä vaihtokaupoista. Annoin Yatzy-pelin ja sain taaperolle lähes käyttämättömän toppapuvun. Kuivaksiharjoitteluhousut vaihtuivat muumimukiin. Pääsin eroon ylimääräisistä langoista ja sain tilalle lastenvaatteita. Lankoihin vaihtamalla sain myös pitkään haaveilemani kirjan Ympäristöteko vuoden jokaisena päivänä. Siinäpä hyvä lukuvinkki!
Hämmästyksekseni myyjä olikin kirjailija itse, ja sain kirjan signeerauksen kera.Lokakuussa vaihdoin ystäväni kanssa lasipurkkeja. Annoin hänelle Iittalan tuikkukuppeja ja sain vaihdossa pilttipurkkeja. Meidän taapero tykkää juoda pilttimukista. Se on edullinen ja ekologinen ratkaisu esimerkiksi muovimukin tilalle. Pilttipurkin kannet ovat hauskoja soittimia. Osa niistä pääsi soitinkoriin tamburiinin, okariinon ja lyömäkapuloiden kaveriksi. Vaihtokauppojen hyödyttävyyttä ei aina tarvitse laskea rahassa, jos molemmille osapuolille jää hyvä mieli.
Ainoa asia, minkä ostamista olen jäänyt kaipaamaan, on mehiläisvahakynttilät. Toistaiseksi tyydymme polttamaan kaapista löytyviä tavallisia kynttilöitä ja niiden jämiä. Vinkki: kruunukynttilöiden nysät on kätevä polttaa loppuun tuikkukynttilän kuoressa.
Oletko sinä koskaan harkinnut ostolakkoa? Jokainen voi määritellä itse oman ostolakkonsa säännöt. Koskeeko se vaatteita, kosmetiikkaa vai sisustusesineitä? Onko tavoitteena säästää rahaa, elää ekologisemmin tai vähentää tavaramäärää? Oman ostoskäyttäytymisen haastaminen kannattaa.
Kiitos vierailusta blogissa ja kehuista, vasta nyt huomasin kommenttisi! Pidin viime vuoden vaatteiden ostolakkoa ja jatkan sitä edelleen, yhden vaatteen olen antanut itselleni luvan ostaa. Muutenkin lähes kaikki vaatteeni on kirppikseltä tai saatu. Mietin kyllä sitä, että ostolakkoni voisi olla laajempi, mutta hankintoja on kuitenkin tulossa sen verran, ettei siinä ollut mieltä.
VastaaPoistaHyvä sinä! Tsemppiä ostolakkoon :)
Poista