Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Sokeriton herkku: Lakutaatelit

Kuva
Meidän perhe on ollut nyt puoli vuotta sokerittomalla. Halusimme muuttaa ruokavaliomme terveellisempään suuntaan, joten vähensimme sokerin syöntiä. Lopulta se jäi turhana pois kokonaan, mutta makeista herkuista emme kuitenkaan luopuneet. Ajattelin jakaa tänne blogiin meidän perheen sokerittomia suosikkiherkkuja, jotta muutkin inspiroituisivat sokerittomuudesta. Nämä lakutaatelit valmistuvat minuutissa. Lakutaatelit Lakritsijauhetta Kivettömiä taateleita Lasipurkki Laita lasipurkki melkein täyteen taateleita. Lisää lakritsijauhetta oman maun mukaan, esim. kaksi ruokalusikallista. Sulje kansi ja ravistele. Siirrä kulhoon tarjoiltavaksi tai sujauta lasipurkkeineen omaan herkkujemmaasi.

Säästövinkki: Ruokaostokset

Kuva
Alla vinkkejä ruokalaskun pienentämiseen. Hävikkikasviskori Useimmissa kaupoissa myydään polkuhintaan hieman tummuneita tai muuten pikkuvikaisia kasviksia. Esimerkiksi meidän lähi-S-marketissa hävikkikasvikset maksavat 75 senttiä kilo. Tässä muutamia hintaesimerkkejä: - rasiallinen mansikoita 0,18€ - muhkean salaattiruukku 0,15€ - kaksi sitruunaa 0,19€ - yrttiruukut alle 0,10€/kpl Meidän perheen satokausikalenteri riippuu paljolti alekorin sisällöstä. Tarjouskori on parhaimmillaan aamupäivällä vasta täytettynä. Ilta-ale S-ryhmän marketeista (esim. Sale, Alepa, S-market tai Prisma) saat ilta-aikaan -60% kaikista punalaputetuista leivistä, maitotuotteista, lihoista, kananmunista, leivoksista, valmisruuista, mehuista ja niin edelleen. Meidän talouteen lähes kaikki leivät, kananmunat ja lihat ostetaan punalaputettuna. Ilta-ale voi alkaa klo 18 ja 21 välillä tai tunti ennen sulkemisaikaa. Käytännöt vaihtelevat osuuskunnittain. Päivät eivät ole veljiä keskenään: yhtenä päivänä il

Avaimet autottomuuteen

Kuva
Tässä meidän perheen vinkit autottomuuteen. Aloita laittamalla auto seisontaan Pärjäisitkö sinä ilman autoa? Kokeile. Voit poistaa auton liikennekäytöstä eli laittaa sen seisontaan ilmoitusluontoisesti  vaikka heti . Säästät huomattavia summia autoverossa, -vakuutuksissa ja polttoainekustannuksissa. Voit pitää autoa seisonnassa ensin lyhyitä ajanjaksoja kerrallaan ja vähitellen siedättämällä pidentää seisonta-aikaa. Näin mekin pääsimme irti autoriippuvuudesta. Käytä lihasvoimaa Kävele, juokse ja pyöräile. Voit yllättyä kehosi kestävyydestä, kun istumisen sijaan kehität itseäsi jatkuvasti. Jos viiden kilometrin pyöräilymatka tuntuu nyt pitkältä, kuukauden kuluttua saatat pitää 20 kilometrin matkaa lyhyenä. Näin ainakin minulle kävi. Pyöräperäkärryn kanssa hoituu myös monet kuljetukset, joihin ennen luulin tarvitsevani autoa. Tässä kulkee Torista ilmaiseksi saatu lastensänky. Kimppakyyti, siirtoauto ja BiilaGo Valitse oma tapasi kulkea pitkät matkat. Kimppakyydeistä ja julkis

Antelias vaatelahjoitus

Kuva
Bongasin annettavana  Torista  ison vaatesetin taaperolle. Usein ilmaisia vaatteita pääsee parsimaan ja paikkaamaan, mutta nämä olivat huippukunnossa. Melkein kaikki vaatteet olivat uudenveroisia! Ihmeellistä, että saimme nämä aivan ilmaiseksi. Reipas siippani kävi hakemassa vaatteet pyörällä vähän pidemmän matkan päästä kotoa. Jostakin syystä ilmaiseksi saatu vaate tuntuu paljon arvokkaammalta kuin itse ostettu. Vaatetta pyykätessä, viikatessa ja pukiessa tulee usein kiitollinen mieli. Ja voi sitä onnea ja iloa, kun taapero saa päälleen uuden paidan tai housut! Lahjoitamme myös itse meille ylimääräisiä vaatteita ja tavaroita Torin kautta ja viemme SPR:n Konttiin. Näin hyvä pääsee kiertämään.

Säästövinkki: musiikki, äänikirjat ja lehdet

Kuva
Tiesitkö, että voit kuunnella loputtomasti klassista musiikkia ilmaiseksi ilman mainoksia? Tarvitset vain kirjastokortin ja tunnusluvun. Naxos music library on maailman suurin klassisen musiikin suoratoistopalvelu. Sieltä löytyy yli 2,5 miljoonaa musiikkikappaletta. Sivustolle kirjaudutaan oman kirjaston kotisivujen kautta. Kuvassa moneen kertaan korjatut koko perheen yhteiset kuulokkeet. E-kirjasto tarjoaa ilmaisia äänikirjoja . Valikoima on kirjastokohtainen. Äänikirjoilla voi olla varausjonoja, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Kirjastoissa on lainattavissa paljon musiikkia ja äänikirjoja CD-levyinä. Äänitteiden kopiointi omaan käyttöön on täysin laillista ja fiksua. Minulla on kännykässäni oma musiikkikokoelma, jossa on kaikki lempikappaleeni. Mikään suoratoistopalvelu ei pysty samaan! Kirjasto alkuperäisessä merkityksessään on mainio: kirjoihin ja lehtiin ei tarvitse kuluttaa itse yhtään rahaa. Ota tavaksi viikottainen käynti kirjastossa, niin voit lakkauttaa kaikki l

Koko perheen lihapullat

Kuva
Ajattelin tehdä vauvalle lihapullia pakastimeen. Niistä tulikin niin hyviä, että söimme niitä koko perheellä, eikä niitä jäänyt enää pakastimeen laitettavaksi. Siksipä laitan nyt tämän keksimäni reseptin jakoon. Koko perheen lihapullat Ainekset: 400g jauhelihaa 1 kananmuna 1 dl kaurahiutaleita Kourallinen keitettyä kukkakaalia murusteltuna Kourallinen keitettyä parsakaalia murusteltuna Puolikas pilkottu sipuli 1 tl kuivattuja yrttejä Maustepippuria Laita ainekset kulhoon ja puristele kädellä tasaiseksi massaksi. Pyörittele pellille 25 lihapullaa ja kypsennä 225 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tarjoile koko perheelle 6kk iästä alkaen.

Ostolakkoilua ja vaihtokauppoja

Kuva
Elämme koko perhe ostolakossa. Pakolliset kulut liittyen ruokaan, asumiseen ja hygieniaan on hoidettava, mutta muuten emme tee ostoksia lainkaan. Kirpputorikäynnitkin ovat typistyneet pelkkään lahjoituspussien vientiin Konttiin. Olemme vapautuneet jatkuvasta aina vain kasvavasta ostamisen tarpeesta.  Itse parsitut vauvan reikäiset villahousut. Vaihtokaupat, lahjoitukset, kierrättäminen, tuunaaminen, nikkarointi ja parsiminen korvaavat erinomaisesti ostosten tekemisen. Lakko voi kuulostaa ankealta, mutta todellisuudessa se rikastuttaa elämää. Kun pohtii uusia, erilaisia tapoja selvitä arjen tarpeista, mielikuvitus ja luovuus kasvavat, rahaa kertyy huomaamatta säästöön ja ympäristö voi paremmin. "Hei! Olisin kiinnostunut tästä tuotteesta, mutta olen ostolakossa. Onnistuisiko tehdä vaihtokaupat? " Vaihtokaupat helpottavat paljon ostolakkoa. Torin kautta olen tehnyt paljon hyviä kauppoja ihan vain kysymällä myyjältä, sopisiko vaihtokaupat. Hämmästelen itsekin, miten h