400 euron sijoitus postimerkkeihin

Olen aina ajatellut, että postimerkkeihin sijoittaminen on ihan yleinen juttu. Postin ikimerkkien hinta nousee kokoajan, mutta mikään ei estä ostamasta tänään postimerkkejä koko loppuelämäksi. En kuitenkaan löytänyt googlaamalla edes mainintaa ikimerkeistä sijoituskohteena. Päätin sitten itse kokeilla tätä sijoitusmuotoa ja raportoida myöhemmin sen kannattavuudesta.

Tilasin vuoden 2022 alussa Postin verkkokaupasta 23 erilaista postimerkkiarkkia vuosilta 2012-2021. Maksoin tarkkaan ottaen 399,60 euroa ja sillä hinnalla sain 216 postimerkkiä. Postimaksua ei tällä määrällä tarvinnut maksaa ollenkaan. Postimerkeistä löytyy muun muassa Tatu ja Patu, Angry Birds ja Muumeja. Lapsena postimerkkejä keränneenä saan merkeistä tuttua mielihyvää. Näitä on mukava katsella.

Postin ikimerkkejä 216 kpl

Postimerkkien hinnan kehitys

Kirjepostia lähettäessäni hämmästyn sen hintavuudesta aina uudestaan. Hintanousu aiheutti minussa negatiivisia tuntemuksia, kunnes keksin, että voisin hyötyä kallistumisesta ja ostaa itse merkkejä varastoon. Kun Postin verkkokaupan ostoskori näytti neljääsataa euroa, ajattelin vielä varmistaa miehenikin mielipiteen. En saanut häntä ollenkaan vakuuttuneeksi argumenteillani, mutta lopulta hän antoi luvan esteettisin perustein. Sanoin hänelle, että vaikka postimerkit muuttuisivat arvottomiksi, ne ovat aina minun silmissäni kauniita ja merkityksellisiä.

Wikipedian Postimerkki-artikkelissa on hyvä taulukko postimerkin hinnan kehityksestä. Tein sen pohjalta Excel-kaavion havainnollistamaan hinnan nousemista.

Kaavio postimerkin hinnan kehityksestä

Postin tulevaisuus

Sijoitukseni kannattavuus riippuu täysin Postin tulevaisuudesta. Tässä muutamia skenaarioita tulevasta ja sen vaikutuksista sijoitukseeni:

1. Postimerkkien hinta laskee
- sijoitus tuottaa tappiota

2. Postimerkkien hinta pysyy samana
- sijoituksen arvo ei muutu

3. Postimerkkien hinta nousee
- sijoitus tuottaa voittoa

4. Posti lakkautetaan tai merkit poistetaan käytöstä muusta syystä
- sijoitus vaikuttaa täysin epäonnistuneelta, mutta postimerkeillä saattaa olla yllättävää keräilyarvoa vuosien kuluttua


Kasa käytettyjä postimerkkejä

Voittojen kotiuttaminen

Milloin on hyvä hetki myydä postimerkit? Entä kuka ne ostaa? Yksi varteenotettava vaihtoehto on säästää postimerkit itsellä ja käyttää ne vähitellen. Niin teenkin, jos hinnoissa ei tapahdu enää merkittävää nousua.

Myymisen kannalla olen erityisesti silloin, jos joku keräilijä on halukas maksamaan tietystä arkista markkinahintaa enemmän. Voihan olla, että myynnistä poistuminen kasvattaa tiettyjen arkkien hintaa. Jos postimerkin hinta nousee korkeaksi, myyn merkit vähitellen tavallisille kuluttajille hieman markkinahintaa edullisemmin.

Harkitsen myös postimerkkien jättämistä perinnöksi jälkipolville, jos niiden arvo nousee tasaisesti kokoajan ja lapset arvostavat sijoitustani.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen sijoituskohde! Postimerkithän vielä menevät tavanomaisena koti-irtaimistona, joten myynti on verotonta jos voitot ovat alle 5000 euroa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tosiaan on, kiitos huomiosta! Korjaan sen tekstiin.

      Poista
    2. Yksi tuttu irrottaa aina postimerkin kirjekuoresta jos se on ehjä. Liimaa sen uudelleen kirjeeseen. Jotkut postimerkit eivät saa leimaa postituksen aikana.

      Poista
  2. Olen ollut nuorempana aktiivinen kirjeenvaihdon harrastaja ja jokin muistikuva on, että jossakin kohtaa 90-lukua postimerkin hinta olisi ollut markkoina 2,40. Olisipa silloin hoksannut sijoittaa tai ainakin ostaa varastoon noita ikimerkkejä hieman pidemmäksi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Tosin markkamerkit vanhenivat vuoden 2011 jälkeen, eli eivät nimestään huolimatta olleet ikuisia.

      Poista
  3. Juuri tämä on hyvä sijoitus.

    Minä sijoitan lisäksi tarjouksesta hankittuihin vaatteisiin, joita tiedän käyttäväni. Miksi maksaa takista 60 euroa, kun voi ostaa tänään 20 eurolla? Välikausitakki meni kahden vuoden jälkeen rikki ja se oli vihdoin heitettävä pois. Ennen sitä käytin sitä "väkisin", kunnes kului lopullisesti. Ostin heti kahdet takit, kun sai 60 prosentin alesta ja ilman postituskuluja. Sijoitus siinä mielessä, että inflaatio nostaa hintoja, ja normaalihinta voi olla jo ensi vuonna kalliimpi kuin nyt. Minulla on paljon 50-80 prosentin alennuksesta hankittua vaatetta (esim. farkut, paidat, bokserit, sukat, lippikset, kengät kuten lenkkarit, ja muut hyvin kuluvat artikkelit). 100 tilillä on jatkuvasti 100 tilillä, mutta se mitä sillä voi ostaa, supistuu inflaation myötä. Kun otan kotikaupasta 20 euron tarjouslenkkarit, ovat ne lenkkarit, eivät 90 % lenkkareista. Kaikki tuollainen sijoittaminen on jees ja inflaation pahetessa mietin mitä pitäisi hankkia lisää. Kuivaruokaa on kuukausiksi, samoin pakastimessa on lihaa ja leipiä kaikki kovista alennuksista yli kuukaudeksi. Sekin hyöty tässä on, sen lisäksi ettei inflaatio syö rahoja tilillä, että täytyy oikeasti käydä vähemmän kaupassa. Vähemmän stressiä, vähemmän menoja tarjouksien takia ja liikennekulut voi laittaa minimiin kun ei yksinäisen takin takia tarvitse ajella ympäriinsä hakeakseen yhden 10 prosentin alennuksesta... En tiedä olenko jo liian nuuka, mutta tähän rakastuu, kun on omavarainen. Et vain hamstraa liikaa, niin se on siinä!

    Postimerkkejä en omista, kun en lähettele mitään :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruuan kasvatus sisällä nollabudjetilla

Onnistunut ostolakko