Keittiön matokompostori

Heti alkuun on tunnustettava, että ostolakkoamme on rikottu yhden Motomato-purkin verran. Hyönteisharrastajaisäni kanssa selvitimme, että kotiseudullamme ei elä luonnonvaraisena yhtään sisäkompostointiin kelpaavaa lierolajia. Emme myöskään tunne ketään matokompostorillista, jolta liikenisi matoja meille asti. Puolustukseksemme siis todettakoon, että ostopäätös oli pitkään harkittu ja välttämätön ruuan sisäkompostointia varten. 

Olemme puuhanneet keittiön pöydälle muovilaatikon, jossa on multaa ja kompostilieroja. Ne syövät osan tuottamastamme biojätteestä ja tekevät siitä multaa. Netistä löysin monenlaisia rakennusohjeita, ja niitä soveltamalla rakensin oman matolani. Saa nähdä, toimiiko tämä ratkaisu.

Pohjalle revin munakennon palasia estämään homehtumista. Päälle lisäsin kostutettua multaa ja Motonetin onkimatoja, joiden laji on Dendrobaena Veneta. Nämä kuulemma soveltuvat hyvin kompostointikäyttöön.

Ruuaksi laitoin kellastunutta ja nahistunutta tuorekurkkua silputtuna. Välttämättä madot eivät innostu heti syömäpuuhiin, mutta ajan kanssa ruuan pitäisi alkaa maistua. Laitoin vielä sanomalehden kanneksi karkaamista ja kuivumista estämään.

Huolehdin suihkepullon kanssa matolan kohteusesta, lisään sinne tarpeen mukaan lisää ruokaa ja silloin tällöin möyhin multaa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, miten madot asettuvat kodiksi matolaamme. Päivitän tänne blogiin kuulumisia matolasta silloin tällöin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruuan kasvatus sisällä nollabudjetilla

Onnistunut ostolakko

400 euron sijoitus postimerkkeihin